sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sawo Show 1.-2.8.2014


Pyörähdinpä ensimmäistä kertaa sitten valovuosiin koiranäyttelyssä, lähinnä katselemassa corgikehät lievitykseksi tähän pahimpaan koirakuumeeseen. Tarkoitus oli valokuvata omaa silmää miellyttäviä koiria ja samalla salakavalasti selvitellä, olisiko jonnekkin suunnitteilla pentuja lähiaikoina. Hyvinhän tässä kävi, sillä tapasin erään lähiseudun kasvattajan ja juttelimme jonkin aikaa. Hänelle olisi tulossa pentue viikolla 33, ja tuntui mielellään olevan myymässä koiran harrastavaan kotiin. Yhdistelmä olisi kyllä erittäin kiinnostava!


Siispä nyt jännityksellä odotellaan pentujen syntymää ja toivotaan, että sieltä riittäisi urospentu myös minulle. Tuntuu ihan kummalliselta, että monta vuotta haaveissa ollut koiranpentu saattaakin tulla kotiin jo tämän vuoden puolella. Tosin pessimistihän ei tunnetusti pety.


Kotipuolesta kuului myös pentu-uutisia, sillä Lilli on astutettu perjantaina ja tänään onnistuneesti. Nyt vain katsellaan, lähteekö masu pyöristymään ja saadaanko lokakuun tienoilla beaglevauvoja :)

Ja Sawo Showhun palatakseni, sehän olisi jatkunut vielä tänään ja tarkoitukseni oli myös mennä sinne, mutta poltin itseni auringossa eilen sen verran pahasti, että katsoin parhaaksi jäädä kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti