torstai 23. lokakuuta 2014

Sydänkontrollissa

Koska koulusta oli pari päivää vapaata, päätin lähteä lomailemaan kotipaikkakunnalle. Tarkoitus oli mm. ottaa Lillin pennuista kolmeviikkoiskuvat ja käyttää Kössi sydänlääkekontrollissa.


Eläinlääkärin vastaanotolle ajeltiin iltapäivästä. Sydän kuunneltiin ja kyseltiin millaisia vaikutuksia lääkityksellä on ollut. Kössi on piristynyt lääkityksen aloittamisen jälkeen hurjasti, melkeinpä liikaakin, kun pahvilaatikkosilppua on alkanut syntyä lähes päivittäin. Keuhkoäänet kuulostivat hyviltä ja painoakin oli lähtenyt viime käynnistä kilo. Vielä pitäisi pudottaa saman verran, niin alettaisiin olla normaalipainossa. Hyvin ollaan kyllä edistytty, joten jatketaan nyt vain samaan malliin. Resepti lääkkelle kirjoitettiin vuodeksi, jonka jälkeen on sitten seuraava kontrolli, ellei muutosta huonompaan tapahdu ennen sitä.

Lillin pojat täyttivät keskiviikkona kolme viikkoa. Nyt ne jo kävelevät ja murisevat toisilleen. Pentulaatikon etulaita avattiin keskiviikkona ja pentujen elinpiiri on alkanut laajeta. Huomenna saavat ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Uskomatonta, miten nopeasti ne oikein kasvavatkaan!


Kössillä on ensi tiistaina 12-vuotissynttärit! Isot juhlat tiedossa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti