lauantai 5. marraskuuta 2016

Onnistumisia ja pettymyksiä

(Pahoittelen pitkää tekstipostausta.)

Viime lauantaina kisailtiin rally-tokossa Liperissa ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Pistesaalis oli 92. Pikkuvirheitä tuli muutama ja yhden kolme pistettä möhlin puhtaasti itse käskyttämällä väärään aikaan. Kuitenkin ensimmäisen hyväksytty tulos avoimesta luokasta ja lisäksi saatiin vielä tuomarin palkinto. Perusteet menivät jotakuinkin näin: taitava koira, iloista tekemistä. Rally-tokoa parhaimmillaan! Etenkin tuo viimeisin kommentti sai innostumaan. Ollaan me jossain onnistuttu!

Tänään sitten suunnattiin Lahteen kisailemaan corgien rotumestaruudesta. Mietin monta kertaa viitsinkö ilmoittaa Frodoa noin kauas kisoihin, mutta kun meillä nyt on mennyt ihan mukavasti kisarintamalla ja treeneissä, luottavaisin mielin uskalsin lähteä esittelemään meidän taitoja. Korostan, että voittoa ei lähdetty hakemaan, vaan tekemään meidän tasoista suoritusta, riitti se sitten sijoituksiin tai ei.

Niinhän siinä kävi, että tultiin alas kovaa ja korkealta. Rata vaikutti piirroksena todella mukavalta ja Frodo teki hienosti, kun otettiin ennen rataantutustumista muutamia liikkeitä harjoitukseksi lämmittelyalueella. Rataantutustumisessakin oli vielä aika varma olo, että ei tästä pitäisi tulla mitään isompia ongelmia.

Frodon lähtövuoro oli luokassa neljäntenä ja sitä odotellessa huomasin, että Frodo ei ehkä ihan keskity täysillä. Tai jotenkin sillä tuntui olevan hirveä kiire ulos hallista. Käytin sitä pikaisesti ulkona pissalla ja sain vähän tsempattua sitä ennen meidän vuoroa.

Lähdössä kuitenkin Frodon kärsä suorastaan imeytyi mattoon kiinni, enkä saanut sitä millään ottamaan kontaktia. Odottelin ikuisuudelta tuntuneen ajan, että se nostaisi päätään, jotta päästään aloittamaan. Lopulta vain lähdin kävelemään ja onneksi se lähti tulemaan perästä. Kolme seuraavaa tehtävää menivät vielä ihan hyvin, mutta houkutuksella Frodo karkasi haistelemaan. Kaksi seuraavaa tehtävää olivat 360 asteen käännöksiä eikä Frodo IKINÄ ole laamaillut noin paljoa. Varsinkin 360 vasemmalle on ollut meidän bravuuriliike, mutta nyt tuntui, että Frodo olisi mieluumin ollut vaikka autossa (jota se siis inhoaa yli kaiken).

Seuraavalla kyltillä (istu käännös vasempaan istu) tuli totaalinen stoppi. Frodo ei mennyt istumaan millään, vaan tuijotti jonnekin hallin nurkkaan. Oli lopulta pakko uusia tehtävä, jotta sain sen edes jotenkin kiinnittämään huomiota siihen, että ollaan nyt tekemässä eikä haahuilemassa. Seuraava tehtävä oli pyörähdys, joka meni myös uusinnaksi, kun Frodo ei reagoinut käskyyn vaan katseli ihan jonnekin muualle. Kun seuraavakin tehtävä meni myös vähän sinne päin, totesin että tämä oli tässä.

Valehtelisin, jos sanoisin ettei harmita. Tämä oli meidän kisojen vuoden kohokohta, jota oli odotettu innolla. Karmaa kenties, tottakai juuri sen piti mennä niin penkin alle kuin olla ja voi. Muut corgit sentään tekivät häntä heiluen aivan huikeita yli 90 pisteen tuloksia, että rotu ei todellakaan ole häpeäksi lajissa. Toki sitten itseä harmitti vielä kahta kauheammin, kun muilla corgeilla meni niin hyvin ja meidän kohdalla tuloslistalla luki tylysti luopui... Jossittelua, mutta oltaisiin mekin ehkä saatu vielä raavittua jonkinlainen nippa nappa hyväksytty tulos kasaan, jos oltaisiin yritetty mennä rata loppuun. En vain kokenut sitä millään muotoa järkeväksi, kun koiran ajatukset ovat 90% jossain muualla kuin tekemisessä ja itselläkin siinä vaiheessa vaan paha mieli.

Radan jälkeen valehtelematta itketti. Olin niin pettynyt, sillä Frodo ei ole ikinä ollut noin kuutamolla, ei treeneissä saati kisoissa. Sitä vain mietti, mikä meni pieleen. Murjottiko Frodo, kun se ei autossa saanut olla etujalkotilassa, kuten yleensä vaan laitoin sen matkan ajaksi taakse häkkiin? Vieläkö se muisti, kun aamulla komensin sitä aika kovasti ennen lähtöä? Tultiinko kisapaikalle liian myöhään, ettei Frodo ehtinyt tottua hallin hälinään? Seurailin muiden suorituksia ihan omissa oloissani, enkä yksinkertaisesti kyennyt osallistumaan muiden corgistien iloiseen keskusteluun. Harmittaa sekin, kun olisi ollut kiva jutella ja tutustua, mutta olisin varmasti vaan kyynelehtinyt koko ajan. Joskus kyllä inhottaa olla näin kamalan herkkä luonteeltaan.

Kotimatkalla tuli sitten mietiskeltyä asioita. Pitää muistaa, että koira ei ole kone. Kössi oli kyllä aivan loistava esimerkki tästä. Ikinä ei tiennyt mitä odottaa ja se piti jatkuvasti nöyränä. Oikotietä onneen ei ollut. Onnistumisia tuli todella harvoin ja silloin kun niitä tuli, fiiliskin oli mitä mahtavin. Toki välillä teki mieli heittää pyyhe kehään ja tehdä koirasta rukkaset, kun se taas kerran keksi jonkun uuden typerän päähänpiston kisaradalla, mutta niistä tempauksista opittiin, eikä koskaan lannistuttu.

Frodo taas on ollut niin helppo kouluttaa ja sen kanssa on tullut pääosin pelkkiä onnistumisia sekä treeneissä että kisoissa. Onnistumiset ovat alkaneet tuntua niin itsestäänselviltä, että niitä ei osaa arvostaa, vaan jatkuvasti odottaa koiralta enemmän ja enemmän. Tottakai sitä oli jo mielessä, että me vedetään pelkillä yli 90 pisteen tuloksilla suoraan mestariluokkaan asti, ehkä jopa rallytokovalioksi. Oikeastaan siis tämä epäonnistuminen oli ihan hyvä palautus maan pinnalle, vaikka kova isku vasten kasvoja olikin.

Nyt siis kiltisti palauttelen mieleeni, mitä Kössi on minulle koirista ja kouluttamisesta opettanut. Jotkut muut voivat olla täydellisiä, mutta me ei olla. Eikä meidän tarvitsekaan.