Esittely

Kössi, minä ja Lilli

Nimeni on Sanni Juvonen ja olen koiraharrastaja Kuopiosta. Farmaseutiksi valmistuin keväällä 2017 ja tällä hetkellä työskentelen laboratorioteknikkona Kuopion Yliopistollisessa sairaalassa radiofarmasian laboratoriossa. Taustalta löytyy lisäksi media-assistentin koulutus sekä vuosi kuva-artesaanin opintoja.

Koiraharrastukseni alkoi vuonna 2002, jolloin sain ensimmäisen oman koirani beagleuros Kaivajan Kössin. Rotuna päädyimme beagleen, sillä isäni halusi itselleen metsätyskaverin, mutta kuitenkin rodun oli sovittava perhekoiraksi. Liekö tähän tarkoitukseen beaglea sopivampaa rotua olemassakaan? Minun onnekseni ja isäni harmiksi Kössi sattui olemaan käytännössä riistavietitön yksilö (vaikka käyttölinjainen olikin) ja ahkerasta metsälle koulimisesta huolimatta ei siitä minkäänlaista jäniskoiraa tullut. Näin ollen sain kosketuksen koirharrastusmaailmaan laajemmin ja lopullisesti Kössin omiin harrastuksiini Muusan (Helmihaukun Wilma) tullessa taloon keväällä 2005. Aloitin Kössin kanssa toko- ja agilityharrastuksen Liperin kennelkerhossa keväällä 2003. Toko jäi meiltä perusteiden jälkeen, mutta agilitya harrastimme aktiivisesti kahdeksan vuotta, nousten kisoissa kolmanteen luokkaan. Nykyään olen koiraharrastuksen "allrounder" eli vähän kaikkea on tullut kokeiltua ja koetoimitsijan pätevyydet olen hankkinut useasta lajista.

Kasvattajan peruskurssin suoritin vuonna 2007, mutta ikäni ei vielä tuolloin riittänyt omaan kennelnimeen. Isäni kävi kurssin samaan aikaan ja kennelnimi Hukkapätkän hänelle myönnettiin 2008. Kennelnimi siirtyi yhteisomistukseen 2019 ja tarkoitus on jatkaa kasvatustyötä isäni jalanjäljissä, joskin hieman eri suuntauksella.

Hippu

 
Hukkapätkän kasvatustoiminta on erittäin pienimuotoista, sillä tällä hetkellä minulla ei ole mahdollisuutta kasvattaa kototani. Kasvattajana tarkoituksenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia beagleja. Beagle ei ole sopiva sohvankoriste, mutta mielestäni metsästys ei ole harrastuksena ehdoton, kunhan sopivaa aktiviteettia on tarjolla. Omien beaglejeni kanssa olen metsästyksen sijaan harrastanut mm. agilitya, tokoa, rally-tokoa, noseworkia ja mejää. Beaglesta saa reippaan (ja myös haastetta tarjoavan) harrastuskaverin moneen menoon. Lisäksi se on mitä parhain seura- ja perhekoira. Ensisijaisesti toivon pennuille löytyvän rakastavat ja liikunnalliset kodit. 

Pätevyydet

Kasvattajan peruskurssi (2007 ja 2017)
Kehätoimitsija
Agilityn koetoimitsija
Rally-tokon koetoimitsija
Noseworkin koetoimitsija


1 kommentti: