torstai 5. marraskuuta 2015

Kössi 13 vuotta!

Tämä postaus tulee hieman myöhässä (kiitos opiskelukiireitteni), sillä Kössi vietti kolmetoistavuotispäiväänsä jo 28.10. Vielä kaksi kuukautta sitten vaikutti todella epätodennäköiseltä, että tätä päivää tullaan viettämään näin iloisissa merkeissä, mutta niin siinä kuitenkin kävi. Oikeastaan Kössi ei ole pitkiin aikoihin ollut näin pirteä, mitä se on nyt ollut tuo gapapentiinilääkityksen aloittamisen jälkeen. Tottakai tämän kunniaksi piti tietenkin tehdä isompi kakku kuin viime vuonna.




Kakku on tehty samalla tyylillä kuin viimekin vuonna, eli murekepohjaan jauhelihaa ja riisiä, täytteeksi ja koristeluksi maustamatonta perunamuusia. Koristeena myös kananmunasiivuja, koirankeksejä ja purutikkuja. Tänä vuonna kakku väriä pintaansa pinaatista ja kerroksia oli yksi enemmän kuin viime vuonna. Jos ensi vuoteen vielä päästään niin sitten onkin jo neljäkerroksinen kakku tiedossa ;) (Tarkistin muuten KoiraNetistä, että vanhuuten kuolleiden beaglejen keski-ikä on 13 vuotta 1 kuukausi. Pitäisiköhän tässä pitää vielä jotkut keski-ikäjuhlatkin?)


Kössi ei tietenkään saanut syödä koko jättiläiskakkua yksin, vaan muillekin riitti osuutensa. Frodollekin maistui hyvin, vaikka normaalisti se nirsoilee. Tai no, yleensä kaikki muu kyllä kelpaa paitsi nappulat. Olen kyllä ihan kädetön tällaisen nirson koiran kanssa. Frodokin saattaa ihan hyvin paastota pari päivää putkeen ja sitten se oksentaa tyhjää mahaa, mikä ei ole niin kiva. Yleensä tällöin sorrun antamaan sille jotain herkkuruokaa, jotta se lopettaisi tuon oksentelun. Ja luulen, että nyt se paastoaa ihan siitä ilosta, että parin päivän syömättömyydellä saa parempaa ruokaa nokan eteen.

Tähänkin nirsoiluun on tullut vaikka mitä vinkkiä. Äiti on sitä mieltä, että minun pitäisi syöttää Frodolle sellaista ruokaa jota se syö mielellään ja isä on taas sitä mieltä, ettei se itseään nälkään tapa. Olen kyllä täysin jälkimmäisellä kannalla, mutta aina jossain vaiheessa sorrun niihin sääliaterioihin, kun Frodo pyörii surkeana ja nälkäisenä keittiössä. Kyllä beaglen omistaminen on vaan helppoa tämän asian suhteen...

Tosiaan minulla on ollut aika kiireinen syksy opiskelujen suhteen ja blogin päivittäminen on jäänyt hieman vähemmälle. Yritän kuitenkin lähiaikoina tehdä treenipostauksen. Rallyn peruskurssihan loppui muutama viikko sitten, enkä ole muistaakseni kirjoittanut juuri mitään meidän treeneistä täällä blogissa. Joten seuraavalla kerralla niistä lisää.

4 kommenttia:

  1. Onnea Kössille! ♡
    ..ja tuohon syömättömyyteen, mun parilla kasvatilla on ollu sama homma! Alkoivat syödä kun ruoka ei tullut suoraan kupista vaan esim jostakin koiralle tarkoitetusta älypelistä, nappula-jälkenä tai esim palkkana treeneissä. Pääasia että koira saa ANSAITA ruokansa niin johan maistuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä. Aktivointilelun Frodo saattaa vaan ihan huvikseen tyhjentää lattialle ja nappulat jää sitten levälleen :D Palkkaaminen onnistuu joskus, mutta yleensä vaan syljetään pois. Nappulajälkeä ei olla kokeiltu, mutta veikkaan että maahan nekin jäisivät. On niin päivästä kiinni maistuuko vai ei.

      Poista
  2. Hei! Täällä kans yksi ex-nirson corgin omistaja. Meillä nirsoiltiin ja paastoiltiin ennen, mutta ongelma loppui kun vaihdoin nappulamerkkiä. Useamman kerran jouduttiin vaihtamaan ennenkuin sopiva löytyi.. Mitäs nappulaa syötät Frodolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frodo syö tällä hetkellä Sam's Field Chicken Junior Large Breediä. Paljoa tuota ei ole enää jäljellä, joten seuraavana testataan HHC super premium lohi-peruna. Kalapohjainen ruoka kelpaa kuulemma paremmin joillekin nirsoilijoille, mutta saahan nähdä :D

      Poista