tiistai 14. lokakuuta 2014

Kössi Kuopiossa

Kössi pääsi viikoksi Kuopioon kyläilemään, kun pentutouhujen keskellä se ei saa ansaitsemaansa huomiota. Minulla sattuikin olemaan tällä viikolla melko lyhyitä päiviä koulussa, joten mikäpäs siinä. Mukava käydä välillä lenkkeilemässä ja touhuamassa metsässä Kössin kanssa.

Heti ensitöikseen Kössi omi (ehkä joskus) tulevalle pennulleni hankitun pedin. (Lisää pennunhankitasuunnitelmista täältä.) Vähän on pieni, mutta hyvin siihen kerälle mahtuu!


Lenkkeilty ollaan ahkerasti Neulamäen mäkisissä maastoissa ja valitettavasti täytyy todeta, ettei Kössistä ole kaupunkilaiskoiraksi. Nyt vanhemmiten kun sen kuulokin on alkanut huonontua, se tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja varsinkin täällä päin liikkuu sen verran epämääräistä porukkaa, että reppana on melkein koko ajan häntä koipien välissä.

Noh, yksinolo taas... Outo paikka ilman emäntää aiheuttaa luonnollisesti pakokauhun, ja vaikka minulla on ollut nyt vain muutaman tunnin koulupäiviä, on sekin näköjään liian pitkä aika. Aamulla kuuntelin, kun suljettuani oven Kössi jäi vinkumaan ja raapimaan oven taakse. Siinä vaiheessa oli jo sen verran kiire, että pakko oli lähteä luennoille ja toivoa, ettei se häiritsisi naapureita koko päivää (tai tulisi ovesta läpi). Ei se onneksi pahempia tuhoja ehtinyt tehdä, mitä nyt tavaroita oli tiputeltu pöydältä ja sohvalta, sekä ovessa muutama naarmu.

Illalla sitten käytiin kaupassa, josta ostettiin täältä puuttuvat kynsisakset siinä toivossa, että oveen tulisi vähemmän raapimajälkiä lyhyillä kynsillä. Vuokra-asunto ja piloille raavitut ovet eivät kuulosta kovin houkuttelevalta yhdistelmältä lompakon kannalta.


Kaupassa meni noin vartti ja eteinen oli siinä ajassa sisustettu ihan uuteen uskoon. Voihan koira ja eroahdistus... Toivottavasti nyt selvitään sunnuntaihin asti ilman täystuhoa!

(Ja kaikesta huolimatta on se vaan maailman paras luppakorva! Nytkin tuo makaa sammakko-asennossa tuossa vieressä ja mulkoilee minua pahasti, kun ruokaa ei jo ala tulla. Höppänä ei taaskaan muista syöneensä jo pari tuntia sitten...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti