torstai 28. toukokuuta 2015

DIY: Bling-näyttelyhihna

Innostuin helminäyttelyhihnoista, kun vuonna 2012 Joensuun näyttelyissä näin muutamilla ihmisillä sellaisia. Pakkohan sellainen oli saada, vaikka eihän minulla silloin ollut edes koiraa jonka kanssa olisin näyttelyyn päässyt.

Tosiaan silloin näyttelyhihnan teko-ohjeita ei netistä pahemmin löytynyt, joten piti vain improvisoida ja toivoa, että omat laskelmat hihnan pituudesta ja paksuudesta pitivät paikkaansa. Pitihän siitä kokeilusta laittaa jotain ohjeen tapaista blogiinkin. Kyseinen teko-ohje osoittautui yllättäen ihan ylivoimaisesti suosituimmaksi postaukseksi, joten päätin nyt vihdoin ja viimein tehdä uuden version hieman tarkemmilla ohjeilla ja kuvilla, kun niitä niin kovasti kyseltiin. (Krhm, oon vaan kolme vuotta myöhässä...)


Hihnaan tarvitset:
  • haluamasi väristä satiininauhaa, halkaisija 2mm
  • helmiä, joiden reiän halkaisija on vähintään 3mm
  • halutessasi: lukon (itse kierrätin taas vanhoja avainnauhoja, joissa vaikutti olevan melko tukeva lukko ja joita ainakin Frodolla uskallan kehässä käyttää)

Hankin helmet ja satiininauhat edullisesti eBaysta. Satiininauhojen värivalikoima on laaja ja puolella punnalla saa jo yhdeksän metriä nauhaa, mikä riittää kahteenkin hihnaan. Myös nuo lasiset rondellihelmet maksaa siellä ihan eri luokkaa. (Suomessa yksi helmi noin euron, eBaystä saat kymmenen samalla rahalla.) Helmiä olen tilannut myös brittiläisestä Superbeadsista. Antassu myy myös kaikkia tarvikkeita, mikäli ihan kotisuomesta haluaa tilata.


Aluksi leikkasin satiininauhasta kaksi noin 2,4 metrin pätkää (puolitettuna siis 120cm). Tästä määrästä tuli 85cm pitkä valmis hihna, joten kannattaa vähän sen mukaan laskeskella paljonko omaan hihnaan menee nauhaa. Ensiksi kannattaa kiinnittää lukko johonkin. Helpottaa myös kummasti elämää helmien pujotteluvaiheessa, kun poltat satiinauhojen päät kevyesti sytkärillä.


Nauhat siis pujotetaan lukkoon ja jaetaan "molemmille käsille" säikeet. Jos tekee kahdella värillä, tässä vaiheessa pitää päättää kummanlaista punosta haluaa värien osalta: kun samanväriset nauhat ovat samalla puolella, tulee ylläolevan näköistä punosta. Kun molemmilla puolilla on kumpaakin väriä, väri tavallaan kiertää hihnaa yhtenäisenä raitana.

Punominen itsessään on helppoa: nauhat pidetään koko ajan käsissä samalla puolella ja vuoron perään molemmilta puolilta pujotetaan ylempi nauha kahden keskimmäisen ali ja toisen keskimmäisen yli. Allaoleva kuva havainnollistanee  asiaa jotenkin. Jos ei aukea, kannattaa laittaa Googleen hauksi neljän nauhan pyöreä punos, niin pitäisi löytyä oikein selkeä ohje. Vinkki jos teet yksiväristä hihnaa: merkkaa jomman kumman puoleiset nauhat päistä teipillä. Helmien pujottamisen jälkeen (tai muutenkin) menee helposti sekaisin, jonka jälkeen punokseen voi tulla virhe. Kun nauhat on merkattu, tältä on helppo välttyä. Kaksivärisessä hihnassa se ei ole ongelma.



Tuossa ylläolevassa kuvassa on tehty solmu helmiä varten, tosiaankin vain yhteen nauhaan (itse teen solmun siihen nauhaan, joka on sillä hetkellä pisin). Kantapään kautta olen oppinut, että siihen tosiaan kannattaa tehdä se solmu, tai helmet vaeltaa missä sattuu. Punomista voi jatkaa tämän jälkeen ihan normaalisti jonkin aikaa ja sitten pujotella helmet punoksen päälle. Tee myös helmirykelmän loppuun solmu ja jatka punomista normaalisti.



Helmirykelmiähän saa laittaa ihan oman maun mukaan, mutta itse teen aina näin: lukosta noin 10cm päähän ensimmäinen helmirykelmä, jossa on kolme isompaa helmeä. Siitä vähän päälle viiden senttimetrin päähän helmirykelmä, jossa on yksi isompi helmi. Hihnan päähän taas helmirykelmä, jossa on yksi pidempi helmi tai useampi isompi. 


Lopetukseksi tosiaan riittää ihan solmu ja nauhat voi jättää hapsuksi siihen perään. Tasoita nauhojen pituus ja polta päät, jotta eivät purkaudu.

2 kommenttia:

  1. Hei, ja kiitos ebay vinkistä. :) Vielä kun olisi mitään tietoa, että millä hakusanalla noita helmiä mahtaisi löytyä. Mitä itse olet käyttänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasihelmiä löytyy mm. lampwork bead, european bead tai murano bead hakusanoilla. Metallisia löytyy esim. haulla spacer bead, lantern bead ja aluminium bead. Kannattaa lisätä hakuun vielä 4mm hole, niin rajaa hieman tuloksia. Ja tarkkana tilatessa, että nimenomaan reiän halkaisija on se 4mm, eikä koko helmen ;)

      Poista