lauantai 6. kesäkuuta 2015

Savonlinnan ryhmänäyttely


Tänään pyörähdettiin Savonlinnan ryhmiksessä. Tällä kertaa Frodo kisasi pennuissa veljensä Miskan kanssa. Viimeksi pojat ovatkin tavanneet helmikuussa erkkarissa, jolloin molemmat osallistuivat kotikoiraluokkaan. Kokoeroahan pojilla oli jo silloin ihan reilusti ja ero on vaan kasvanut. Miska on jo 12 kiloinen vonkale, kun Frodo huitelee siellä päälle yhdeksän kieppeillä... Massoittuuhan tuo varmasti vielä, mutta korkeutta ja pituutta tuskin tulee lisää. Pienihän tuo valitettavasti on muihin uroksiin verrattuna, joten saattaa hyvinkin olla että näyttelyt jäävät meiltä tulevaisuudessa kiertämättä. Mutta aika näyttää!

Takaisin itse näyttelyyn... Kehässä oli hieman hämminkiä, kun meidät kutsuttiin ensiksi yksin kehään ja minulle oltiin jo työntämässä ROP-pentu ruusuketta kouraan, vaikka Miskaa ei oltu edes arvosteltu. Tilanne kuitenkin selvisi ja loppupeleissä Frodo oli toinen ja sai KP:n. Kuten arvata saattaa, miehekkyys ratkaisi tällä kertaa tuloksen Miskan hyväksi. Tuomarina Elena Ruskovaara.

Vielä pentukarvassa esitetty. Hiukan matala, tilavarunkoinen, tarpeeksi vahvaraajainen kokonaisuus. Pää on vielä vähän pieni ja saa tulla maskuliinisemmaksi. Pentumaista pyöreyttä otsassa. Hyvä kaula. Hyvä eturinta tulossa. Tarpeeksi vakaa ylälinja. Hyvä häntä. Liikkuu sujuvalla askeleella. Miellyttävä käytös.


Ensi viikolla suunnataan Alavudelle Miljoonakoiraan esiintymään viimeistä kertaa pentuluokassa. Pemupentuja on ilmoitettu peräti neljä kappaletta ja minulla on pieni-suuri aavistus, keitä kanssakilpailijamme saattavat olla, joten suurempaa menestystä tuskin kannattaa odottaa. Kiva kesälomareissu kuitenkin tiedossa ja samalla pääsee (mahdollisesti) myös shoppailemaan!

1 kommentti:

  1. Eipäs hoppuilla! Frodosta kehittyy vielä varmasti komea uros, massa tulee iän myötä. Ja jos rotumääritelmää kattoo niin uroksen kuuluis painaa 10-12 ;) eli just passeli herra varmasti tulee olemaan!

    VastaaPoista