lauantai 20. elokuuta 2016

Viimeinen viikko syntymäkotona alkaa

Niin se vaan aika on mennyt nopeasti ja pennut kasvaneet jo 6 viikkoisiksi. Ensi viikonloppuna kaikki pääsevät omiin koteihin jo! Toisaalta haikeaa, toisaalta helpottavaa, töissäkäynnin ohella jatkuva puuhailu alkaa väsyttää. Eipä meillä isännän kanssa muuta elämää juuri ole ollutkaan, aamusta iltamyöhään koiratouhuja riittää. Ollaan oltu hyvä tiimi, työnjako sujuu rutiinilla jo. Toinen ruokkii ja toinen siivoaa pääosin. Seurusteluun apua ollaan saatu ystäviltä, iso kiitos kaikille jotka ovat tulleet paijailemaan ja ihastelemaan koiruleita.
Mietinnässä on astutetaanko Lilli vielä kerran, ajankohta olisi todennäköisesti keväällä 2018.

Pojat simahti, tytöt poseeraa!

Vasemmalta Hupu, Lupu, Tupu, Liinu ja Tiinu, Leenu lähti jonnekkin viipottamaan...
Aamulla oli niin sateista että ulkoilemaan ei päässyt, joten vaihteeksi riehuttiin sisällä. Otin kaksi kerrallaan sisälle, saivat samalla vähän yksilöllistä huomiota jokainen ja helpompi katsoa kuka mitäkin touhuaa ja mihin pissataan!

Tupun ja Tiinun painileikit

Sukkapeli, auts varpaita!

Pysähdyttiin hetkeksi ihmettelemään telkkarin kuvaa ja ääntä

Tupu ja Tiinu


Lupukin tykkää villasukista

Liinu

Lupun ja Liinun kettuleikit
Leenu säntäili pallon perässä

Hupu, suloinen hurmuri ja välillä ihan riiviö

Tämä kaksikko ärisi ja murisi ihan tosissaan!

Nää on niitä kiellettyjä leikkejä nämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti