keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Muurame RN 13.9.

Pitääpä nyt vihdoin kirjoittaa tästäkin reissusta. Pari viikkoa sitten pyörähdettiin meidän osalta syyskuun ainoassa näyttelyssä eli Muuramen ryhmiksessä.

Junioriluokassa oli kolme koiraa, joista Frodo sai kerrankin kunnian esiintyä viimeisenä. Jes, olipa kerrankin aikaa asetella pöydälle rauhassa. Frodo tönöttikin tosi hienosti, ihan erinomaisen arvoisesti. Nyt karvattomana se on ihan erinäköinen, kun elokuussa Joensuussa. Jalat ja kaula löytyivät karvanlähdön myötä ja todellakin toivon, ettei se kasvata samanlaista pehkoa takaisin jo ihan oman mukavuutensa takia. Vaikka kesä olikin suht. viileä, huomasi että Frodolla on epämukava olo paksussa turkissa.

Jäätiin yksilöarvostelusta suoraan kilpailuluokkaan kahden muun junnun seuraksi, jotka myös saivat ERIt. Frodo osoitettiin yllättäen kärkeen vaaleanpunaisen lapun kera.


Paras uros kehään pääsi kuusi koiraa. Kaksi käteltiin pois ja ihme kyllä oltiin vielä mukana. Neljän parhaan joukkoon jäi meidän lisäksi veteraani, valio ja avoimen luokan uros, joten ainakin vara-serti oli tässä vaiheessa varma.

Niinhän siinä sitten kävikin, että Frodo oli PU4 ja saatiin myös se vara-SERT ;)

Miellyttävä kokonaisuus. Erittäin kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rintakehä ja eturinta. Tasapainoinen raajarakenne. Liikkuu hyvin. Turhan korkea-asentoinen häntä. Miellyttävä käytös.

Tuomarina Leila Kärkäs.



Näyttelypaikan maisemat olivat aivan loistavat, sillä se sijaitsi laskettelukeskuksen huipulla. Eipähän ollut vaikeuksia päättää, missä se pakollinen palkintoposeeraus otetaan. Kuvista kiitos Piialle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti