tiistai 28. heinäkuuta 2015

Liperin kennelkerhon match show


Pilkon Citymarketilla järjestettiin mätsäri 27.7. ja kahden koiran voimin lähdettiin osoittamaan tukea entiselle kotiseuralle. Samalla saatiin hyvää harjoitusta Iisalmen näyttelyä varten.

Kerrankin meillä kävi ihan loistava tuuri, sillä kaikista yhdeksästä luokasta ja neljästä mahdollisesta kehästä juuri junnut ja veteraanit oli laitettu samaan. Ei siis tarvinnut repiä hiuksia päästään ja miettiä meneekö kehät päällekäin.


Frodo oli junnuissa jo heti toisessa parissa. Vastassa meillä oli irlanninsusikoira ja tuomari jo voivotteli että miten nämä voi edes yhtä aikaa arvostella, kun ovat niin eri maata. Erikseen me sitten kehän ympäri mentiinkin. Frodo tönötti kyllä superhienosti ja tästä hyvästä saatiin punainen nauha.


Loppukehässä taisi olla kahdeksan koiraa. Tuomari alkoi valita sijoittujia alkaen neljännestä ja kun kolme oli valittu olin varma, että meille ei tälläkään kertaa sen kummempaa menestystä tule. Mutta mitä mitä vielä! Frodo osoitettiin ykköseksi ja tuomari vielä kehui kuinka hurmaava pikkumies Frodo on.

Seuraavana oli sitten Hipun kehä. Kamerasta valitettavasti loppui akku juuri ennen sitä, mutta allaoleva kuva kyllä kertoo Hipun mielentilasta kaiken. Mummo ehti hieman latautua odotellessa ja kehässä sen riemulla ei ollut enää rajaa.


Oltiin siis toisessa parissa, joka oli oikeastaan kolmikko kun veteraaneja oli vain viisi. Tuttuun tyyliinsä Hippu osoitti riemuaan haukahtelemalla, ja taisi se vetää välissä pari komeaa tasajalkaloikkaakin. Höpsö mummo, mihin se hillitty käytös on unohtunut? Häntä luonnollisesti heilui koko esiintymisen ajan, joten siksi varmaan meille ojennettiin punainen nauha ja muut saivat sinisen. Loppukehässä jäätiin onneksi toiseksi, sillä BIS-kehässä olisi muuten tullut hieman esittämisongelmia.

Siniset ja punaiset olivat BIS-kehässä yhtä aikaa (mitä en kyllä sinänsä ihan ymmärrä, sehän olisi periaatteessa sama että näyttelyissä VSP:t pääsisivät ryhmäkehiin kilpailemaan uudestaan ROP-koirien kanssa). Noo, mätsärit ei nyt olekaan niin vakava juttu ;) Frodo valittiin vielä jatkoon, mutta sijoitukseen asti ei tällä kertaa ylletty.

"Pitääkö mun ihan oikeesti istuu tän gay-ruusukkeen vieressä."

Joku voisi värien perusteella luulla, että Hippu on tottelevainen... Mutta ei se ole.


Koska herkkujen lisäksi saatiin jotain pysyvämpää, olihan niistä pakko ottaa muutama hölmö palkintotönötys ;D Hauskaa oli! (Kössiä tämä hauskanpito ilman hänen kuninkaallisen korkeutensa läsnäoloa harmitti niin paljon, että se varasti kuvaussession aikana Frodon voittamat siankorvat treenirepusta ja kehtasi tikata minua vielä käteen, kun niitä ei olisi häneltä saanut ottaa pois. Mietin vieläkin miksi se käyttäytyi tilanteessa tuolla tavalla. Kössi väistää normaalisti kärpästäkin ruokakupilla, joten tuo ärähdys tuli kyllä ihan täydellisenä yllätyksenä.)

Note to self: Frodon olisi jo erittäin korkea aika oppia orava-asento.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti