sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Eka näyttely, eka SERT

Otsikko jo sen tiivistääkin. Tänään siis pyörähdettiin Laukaan kaikkien rotujen näyttelyssä. Harmillisesti alkuperäinen tuomari oli estynyt pääsemästä näyttelyyn ja uudeksi tuomariksi oli valittu puolalainen Maciej Kozber. Tottakai sitten uteliaisuuttani googlasin joltain venäläiseltä keskustelupalstalta hieman epämääräisiä kommentteja ko. tuomarista ja vähän mietin uskaltaako tuolle koiraa viedä ensinkään. Lähdettiin kuitenkin.


Ehdin hetken seurata shelttien arvostelua ennen omaa kehää ja todellakin tuli huomattua että tuomari käsittelee koiria aika... erikoisesti. Minusta se näytti lähinnä turkin ja hännän riuhtomiselta. Olin ihan varma, että Frodolle jää vähintään elinikäiset traumat tuosta käsittelystä, se kun ei muutenkaan erityisemmin rakasta pöydällä oloa.


Yksilöarvostelussa Frodo tosiaankin sai pienen paniikkikohtauksen pöydällä. Tuomari siis heti ensitöikseen tarttui sitä molemmin puolin poskivilloista ilmeisesti tutkaillakseen ilmettä. Tähän Frodo vielä suhtautui ihan hyvin, mutta sitten kun tuomari siirtyi selän puolelle reuhtomaan, raukka hieman säikähti ja pyrki pois pöydältä. Sain sen kuitenkin vielä seisomaan ja maassa se ei onneksi enää näyttänyt muistavan koko juttua. Toivottavasti ei muista seuraavassakaan näyttelyssä.

Kössillehän jäi tuomarin käsittelystä elinikäiset traumat sen ensimmäisestä näyttelystä, eikä se sen jälkeen ole päästänyt vieraita miehiä lähelleen oikeastaan missään tilanteessa... Ymmärrettävästi haluaisin välttää tämän kohtalon Frodon kanssa.

Junnu-urokset

Pöytäsekoilusta huolimatta ERI, jonka jälkeen tuomari juoksutti molemmat junnu-urokset ympäri ja viittoi meidät ykköseksi. Meinasin suunnilleen pyörtyä, kun kehis näytti meille vielä vaaleanpunaista lappua eli SA. Oon beaglejen kanssa tottunut saamaan vaan sinistä nauhaa kehästä (nykysäännöille käännettynä siis keltaista lappua), joten jo pelkästään tuo ERI oli aika hieno juttu. Sitten vaan jäätiin odottelemaan PU-kehää. Yllättäen nuorten ja avoimen luokan urokset saivat vaan EH:t, valioluokassa ja veteraaniluokassa kaikille ERI ja SA.

Paras uros -kehä.

PU kehässä oli siis neljä koiraa, joista vetsku-uros voitti, valiouros toinen ja Frodo kolmas. Tämähän tosiaan tarkoitti sitä, että SERT tuli meille. Vähän on kyllä puulla päähän lyöty olo. Alla arvostelu hyvin vapaasti suomennettuna:

Hieno. Hyvät mittasuhteet. Melko hyvin sijoittuneet korvat. Melko pyöreät, tummat silmät. Leikkaava purenta. Seisoo hyvin. Vahva runko. Hyvin kiinnittynyt ja sijoittunut häntä. Tarpeeksi vahvat, kulmautuneet jalat. Näyttää hyvältä liikkeessä.



2 kommenttia: