sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Luovutusviikonloppu

Tänä viikonloppuna kaikki pennut lähtevät omiin koteihinsa. Hieman haikeaa, mutta jäähän meille kotiin pikku-Vänni.

Tämä pentue oli kyllä helppo, kaikki meni niin hienosti synnytyksestä alkaen. Lilli oli taas kerran mainio mamma, nyt vieläkin rauhallisempi kuin aikaisemmin. Kyllästymistä ei juurikaan osoittanut, jaksoi leikkiä ja teluta pentujen kanssa, ärähtelyjäkään ei juuri kuultu. Lienee iän mukanaan tuomaa kypsyyttä!

Maitobaarissa  

Kukkaiskruunu!

Kaikki pennut kasvoivat ja kehittyivät tasaisesti. Syömisen opettelu sujui mallikkaasti, nämä pennut ei olleet ahneita ollenkaan. Söivät aikansa ja välillä leikkivät ja söivät vähän lisää. 

Raksumössöä maistelemassa


Kesäsäät oli kyllä laidasta laitaan, hellettä alussa ja tämä jäätävä tuulinen, kylmä sää lopussa. Mutta pennut saivat olla ulkohäkissä paljon, joka helpotti mökin siivousta huomattavasti. 

Kuumavesipullot lämmittää


Häkkieläimet
Pentulive oli mukava ekstrajuttu, varmaan moni vietti hauskoja hetkiä pentujen touhuilua seuratessaan. Kiitokset S&P kamerajuttujen virittelystä!

Livemenoa 24/7


Ihanat muistot ja hyvä mieli jää kasvattajalle tästä meidän viimeisestä pentueesta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti