maanantai 12. tammikuuta 2015

Ikää 14 vkoa



Jälleen tylsiä kasvukuvia tänne bloginkin puolelle. Painoa nyt 5,3kg.

Viime viikolla koitti paluu arkeen ja Frodo joutui ensimmäistä kertaa olemaan yksin yli neljä tuntia. Jo heti toinen koulupäivä kesti täydet kahdeksan tuntia plus matkat päälle, joten vähän olin huolissani mitten rotta pärjäilee päivän. Sisälle se ei ole pariin viikkoon tehnyt tarpeitaan ollenkaan, joten ajattelin vähintään sen suhteen tulevan takapakkia. Mutta mitä vielä! Poika oli sinnikkäästi pidätellyt koko päivän ja oli selvästi helpottunut kun pääsi pihalle tarpeilleen. En jotenkin yhtään odottanut, että näin pieni pentu jaksaisi sinnitellä noin kauan. Hieno poika!

Koska joululoma vietettiin ihan lomaillen, nyt ollaan sitten joka päivä tehty jotain pientä. Perusasennon pohjustukset ovat aika hyvällä mallilla ja pentukurssia varten ollaan harjoiteltu alustalla rauhoittumista, leikkimistä eri leluilla sekä hampaiden katsomista. Toistaiseksi ihan pikku-juttuja, mutta hiljaa hyvä tulee!

1 kommentti: