maanantai 1. joulukuuta 2014

Riiviö asettuu taloksi



Pikkucorgi rohkaistuu päivä päivältä! Itkeskely on vähentynyt ja yöt nukkuu pääsääntöisesti rauhassa. Huutaa yleensä vielä aamuyöstä viiden-kuuden maissa ja päivällä saattaa päästää satunnaisia inahduksia, mutta ei muuten pahemmin. Ruoka maistuu ja leluja on rääkätty ihan urakalla. Nuo itsetehdyt vetolelut on ainakin tällä hetkellä lemppareita. (Plus tuon sinisen maton kulmia ois niiiiin kiva nyhtää...) Huonekaluja on myös jo varovaisesti maisteltu, joten veikkaan, että kohta saa aloittaa niiden maustamisen. Etikkaa, sitruunaa, chilikastiketta vai jotain muuta?


Ulkoiltu on ahkerasti ja naapurin sakemanni-colliemixiäkin käytiin moikkaamassa ihan vahingossa... Olen pitänyt Frodoa irti tässä pihalla, kun ihan meidän asunnon edessä on sopiva pieni mäennyppylä, jonka vieressä on vain metsää. Frodo tietenkin sattui bongaamaan uuden tuttavuutensa mäen päältä, ja ennen kuin ehdin napata sen kiinni, höppänä oli jo suuresti uhitellen juossut tekemään tuttavuutta itseään kymmenen kertaa isomman koiran kanssa. Rohkea pentu! Onneksi naapurin koira on kiltti. Tuo mäki on kyllä Frodon ehdoton suosikki... Sitä on niin kiva vetää täysillä ylös-alas tai sitten vaan heittäytyä jalat suorina alamäkeen makaamaan. Vähäinen lumipeite ihmetytti tänään pikkucorgia suuresti. Ja hiekoitussora maistuisi liiankin hyvin...

Yritin tänään ottaa muutamia kuvia pihalla, mutta ulkona oli melko pimeää, joten onnistuneet kuvat jäivät aika vähäisiksi. Uusi yritys valoisampana ajankohtana...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti