Onnistumisia ja pettymyksiä

(Pahoittelen pitkää tekstipostausta.)

Viime lauantaina kisailtiin rally-tokossa Liperissa ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Pistesaalis oli 92. Pikkuvirheitä tuli muutama ja yhden kolme pistettä möhlin puhtaasti itse käskyttämällä väärään aikaan. Kuitenkin ensimmäisen hyväksytty tulos avoimesta luokasta ja lisäksi saatiin vielä tuomarin palkinto. Perusteet menivät jotakuinkin näin: taitava koira, iloista tekemistä. Rally-tokoa parhaimmillaan! Etenkin tuo viimeisin kommentti sai innostumaan. Ollaan me jossain onnistuttu!

Tänään sitten suunnattiin Lahteen kisailemaan corgien rotumestaruudesta. Mietin monta kertaa viitsinkö ilmoittaa Frodoa noin kauas kisoihin, mutta kun meillä nyt on mennyt ihan mukavasti kisarintamalla ja treeneissä, luottavaisin mielin uskalsin lähteä esittelemään meidän taitoja. Korostan, että voittoa ei lähdetty hakemaan, vaan tekemään meidän tasoista suoritusta, riitti se sitten sijoituksiin tai ei.

Niinhän siinä kävi, että tultiin alas kovaa ja korkealta. Rata vaikutti piirroksena todella mukavalta ja Frodo teki hienosti, kun otettiin ennen rataantutustumista muutamia liikkeitä harjoitukseksi lämmittelyalueella. Rataantutustumisessakin oli vielä aika varma olo, että ei tästä pitäisi tulla mitään isompia ongelmia.

Frodon lähtövuoro oli luokassa neljäntenä ja sitä odotellessa huomasin, että Frodo ei ehkä ihan keskity täysillä. Tai jotenkin sillä tuntui olevan hirveä kiire ulos hallista. Käytin sitä pikaisesti ulkona pissalla ja sain vähän tsempattua sitä ennen meidän vuoroa.

Lähdössä kuitenkin Frodon kärsä suorastaan imeytyi mattoon kiinni, enkä saanut sitä millään ottamaan kontaktia. Odottelin ikuisuudelta tuntuneen ajan, että se nostaisi päätään, jotta päästään aloittamaan. Lopulta vain lähdin kävelemään ja onneksi se lähti tulemaan perästä. Kolme seuraavaa tehtävää menivät vielä ihan hyvin, mutta houkutuksella Frodo karkasi haistelemaan. Kaksi seuraavaa tehtävää olivat 360 asteen käännöksiä eikä Frodo IKINÄ ole laamaillut noin paljoa. Varsinkin 360 vasemmalle on ollut meidän bravuuriliike, mutta nyt tuntui, että Frodo olisi mieluumin ollut vaikka autossa (jota se siis inhoaa yli kaiken).

Seuraavalla kyltillä (istu käännös vasempaan istu) tuli totaalinen stoppi. Frodo ei mennyt istumaan millään, vaan tuijotti jonnekin hallin nurkkaan. Oli lopulta pakko uusia tehtävä, jotta sain sen edes jotenkin kiinnittämään huomiota siihen, että ollaan nyt tekemässä eikä haahuilemassa. Seuraava tehtävä oli pyörähdys, joka meni myös uusinnaksi, kun Frodo ei reagoinut käskyyn vaan katseli ihan jonnekin muualle. Kun seuraavakin tehtävä meni myös vähän sinne päin, totesin että tämä oli tässä.

Valehtelisin, jos sanoisin ettei harmita. Tämä oli meidän kisojen vuoden kohokohta, jota oli odotettu innolla. Karmaa kenties, tottakai juuri sen piti mennä niin penkin alle kuin olla ja voi. Muut corgit sentään tekivät häntä heiluen aivan huikeita yli 90 pisteen tuloksia, että rotu ei todellakaan ole häpeäksi lajissa. Toki sitten itseä harmitti vielä kahta kauheammin, kun muilla corgeilla meni niin hyvin ja meidän kohdalla tuloslistalla luki tylysti luopui... Jossittelua, mutta oltaisiin mekin ehkä saatu vielä raavittua jonkinlainen nippa nappa hyväksytty tulos kasaan, jos oltaisiin yritetty mennä rata loppuun. En vain kokenut sitä millään muotoa järkeväksi, kun koiran ajatukset ovat 90% jossain muualla kuin tekemisessä ja itselläkin siinä vaiheessa vaan paha mieli.

Radan jälkeen valehtelematta itketti. Olin niin pettynyt, sillä Frodo ei ole ikinä ollut noin kuutamolla, ei treeneissä saati kisoissa. Sitä vain mietti, mikä meni pieleen. Murjottiko Frodo, kun se ei autossa saanut olla etujalkotilassa, kuten yleensä vaan laitoin sen matkan ajaksi taakse häkkiin? Vieläkö se muisti, kun aamulla komensin sitä aika kovasti ennen lähtöä? Tultiinko kisapaikalle liian myöhään, ettei Frodo ehtinyt tottua hallin hälinään? Seurailin muiden suorituksia ihan omissa oloissani, enkä yksinkertaisesti kyennyt osallistumaan muiden corgistien iloiseen keskusteluun. Harmittaa sekin, kun olisi ollut kiva jutella ja tutustua, mutta olisin varmasti vaan kyynelehtinyt koko ajan. Joskus kyllä inhottaa olla näin kamalan herkkä luonteeltaan.

Kotimatkalla tuli sitten mietiskeltyä asioita. Pitää muistaa, että koira ei ole kone. Kössi oli kyllä aivan loistava esimerkki tästä. Ikinä ei tiennyt mitä odottaa ja se piti jatkuvasti nöyränä. Oikotietä onneen ei ollut. Onnistumisia tuli todella harvoin ja silloin kun niitä tuli, fiiliskin oli mitä mahtavin. Toki välillä teki mieli heittää pyyhe kehään ja tehdä koirasta rukkaset, kun se taas kerran keksi jonkun uuden typerän päähänpiston kisaradalla, mutta niistä tempauksista opittiin, eikä koskaan lannistuttu.

Frodo taas on ollut niin helppo kouluttaa ja sen kanssa on tullut pääosin pelkkiä onnistumisia sekä treeneissä että kisoissa. Onnistumiset ovat alkaneet tuntua niin itsestäänselviltä, että niitä ei osaa arvostaa, vaan jatkuvasti odottaa koiralta enemmän ja enemmän. Tottakai sitä oli jo mielessä, että me vedetään pelkillä yli 90 pisteen tuloksilla suoraan mestariluokkaan asti, ehkä jopa rallytokovalioksi. Oikeastaan siis tämä epäonnistuminen oli ihan hyvä palautus maan pinnalle, vaikka kova isku vasten kasvoja olikin.

Nyt siis kiltisti palauttelen mieleeni, mitä Kössi on minulle koirista ja kouluttamisesta opettanut. Jotkut muut voivat olla täydellisiä, mutta me ei olla. Eikä meidän tarvitsekaan.

Hyvää syntymäpäivää sinne pilvenreunalle

Tänään olisi ollut Kössin 14 syntymäpäivä. Nyt ei kuitenkaan juhlittu uutta yhteistä vuotta, eikä tehty hienoa kakkua. 14 kynttilän sijaan sytytin vain yhden Kössin muistolle.

Heinäkuussa havahduin ensimmäisen kerran siihen, että Kössin kuolemasta on yli puoli vuotta. Tänään havahduin siihen, että kohta siitä on jo vuosi. Jotenkin tuntuu, että aika on pysähtynyt siihen jouluaattoiltaan, jolloin jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen koskien parasta ystävääni. Ihan kuin se päivä olisi ollut vasta viime viikolla.

Elämä on ollut aika pitkään yhtä tunteiden vuoristorataa. Syyllisyys. Olisiko Kössin hyväksi vielä voinut tehdä jotain? Katkeruus. Miksi muut koiravanhukset saavat elää pitkään ja terveinä, kun Kössi ei saanut? Epäilys. Haluanko edes jatkossa omistaa koiria, kun niistä luopuminen on näin raskasta? Suru. Miten sitä rasittavaa höppänää voikin olla näin kova ikävä?

Kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Pakkohan sen on jatkua. Kössi nukkuu nyt taivaan sohvilla ja minulla on onneksi Frodo täällä kaverina. Pyörähdettiin iltapäivällä hautausmaalla viemässä Kössille kynttilä ja tietenkin Frodo pääsi mukaan. Voi sitä riemua, kun se sai juoksennella pöhelönä ympäriinsä märkien lehtien seassa. Kyllähän sitä väkisinkin alkoi hymyilyttää muuten niin harmaan päivän keskellä.

Corgieläin 2 vuotta

Näin se aika vain rientää. Vastahan jännityksellä odottelin pentujen syntymää ja sitä, että riittääkö meille pentua.

Loppuvuoden suunnitelmissa on käydä vielä kahdet rally-tokokisat, mutta ei oikeastaan muuta. Treenailua toki jatketaan normaalisti rallyssä ja agilityssä. Jyväskylän näyttely jää nyt väliin, kun tuli muutama ylimääräinen menoerä ja opiskelijana on pakko ajatella hieman talouspuoltakin. Näiltä näkymin keskitytään nyt enemmän muihin harrastuksiin, joten viimeisen SERTin metsästys menee reilusti ensi kevään puolelle. Mihinkäs tässä kiire on.

Pentukuume on kova, ja aivan täydellinen yhdistelmä olikin jo kiikarissa, mutta pennun luovutus olisi osunut juuri mahdollisimman pahaan saumaan marraskuulle, kun minulla menee koulussa päivät labrassa ja lopputyötäkin pitäisi siinä sivussa kirjoitella. Plus siihen päälle kaikki marraskuun muut menot, joita on kertynyt jo ihan kiitettävästi kalenteriin. Näin ollen oli pakko ajatella järjellä tunteen sijaan ja lykätä suunnitelmia myöhemmäksi. Harmittaa kyllä ihan älyttömästi, sillä siinä yhdistelmässä olisi kolahtanut ihan kaikki. Veikkaan, että toista yhtä hyvää ei löydy ihan vähään aikaan, joten saattaa taas olla rodun vaihto edessä. (Tai paluu entiseen...) Katsellaan.

RTK1

Tänä aamuna startattiin kohti Kurkimäkeä metsästämään sitä viimeistä hyväksyttyä tulosta rallyn alokasluokasta. Iso alokasluokka oli jaettu kahteen osaan, josta Frodo oli onneksi ensimmäisessä erässä. Eipähän tarvinnut pitkään jännittää omaa vuoroa odotellessa.

Rata oli mielestäni melko simppeli ja sisälsi paljon vasemmalle kääntymisiä (joka on meille hyvä juttu). Rata oli myös huomattavan lyhyt Joensuun rataan verrattuna, joten ajattelin Frodon selviävän siitä kyllästymättä loppuun asti.

Sitten itse suoritukseen. Frodo oli tosi hyvässä vireessä radalle mennessä ja teki taas loistavasti töitä. Tosin yhdellä tehtävällä piti jäädä vähän raapimaan, mutta onneksi istuminen kuului tehtävään, joten siitä ei tullut vähennyksiä. Tuloslistalle ilmestyi kolminumeroinen luku meidän nimen perään ja RTK1! Tarkoittaa siis sitä, että päästään tuosta raivostuttavasta hihnasta eroon.

Sitten vain jänskäilemään muiden suorituksia. Frodo oli ensimmäisen alokasluokan erän jälkeen ylivoimaisessa johdossa, mutta toinen ryhmä teki todella hienoja tuloksia ja kaksi muutakin 100 pisteen suoritusta joukkoon mahtui. Näistä Frodolla oli hitain aika, joten sijoitus oli lopulta kolmas!

Tästäpä onkin hyvä jatkaa avoimeen luokkaan. Muutama uusi juttu siellä tulee, joten niitä nyt vaan ahkeraan treeniin. Seuraavat kisatkin ovat jo mietintämyssyn alla.

Viikon kuulumiset

Hieman taas blogi laahaa jäljessä, mutta ei voi mitään kun on niin kiireinen viikko. Pahoittelen! Tässä siis tiivistettynä viikon kohokohdat, jotka nyt ovat melko rallytokopainotteisia.

Tosiaan viime sunnuntaina kisattiin Joensuussa. Tällä kertaa sain äidin mukaan videoimaan meidän suorituksen, joten se puhukoon puolestaan.


Tosiaan Frodo oli vähän laiskanpulskealla tuulella ja aika monessa kohtaa jäi ihmettelemään maailman menoa. Toki itsekin tein muutamia ihan typeriä mokia, kuten alussa lähdin kiertämään koiraa vaikka se ei vielä istunut. Taluttimen kiristymisestä tuli -2. Tuo yksi ohjaajavirhe kyltiltä 11 on hieman mysteeri, mutta jotain säätämistä siinäkin oli.

Radalta kuitenkin 91 pistettä eli toinen hyväksytty tulos. Hyvä Frodo!

Heti seuraavana päivänä aloitimme rallytreenit Hukka-Putken omatoimiryhmässä. Nyt meilläkin on vihdoin oma kotiseura, sillä Frodo hyväksyttiin agilityn alkeiskurssille! Ihan huippu juttu. Ja mikä parasta, treenit ovat meiltä kävelymatkan päässä. Tämä rallyn treeniporukka vaikutti ensimmäisen kerran perusteella mukavalta. Frodo ei kyllä keskittynyt treeneissä yhtään, mutta jospa seuraavalla kerralla paikka olisi jo tutumpi ja hajut vähemmän kiinnostavia.

Keskiviikkona meillä oli ratatreenit Midogilla, jossa olemme Frodon kanssa rally-tokoa tähän asti treenanneet. Treenien lopuksi tehtiin rataa kisanomaisesti, Frodolle 94 pisteen tulos. Yksi -3 uusimisesta ja loput -3 taluttimen kiristymisestä. Odotan niin innolla pääsyä avoimeen luokkaan, jotta päästään tuosta turhakkeesta eroon. Voitte nimittäin uskoa, että hihna on matalajalakaisen koiran kanssa hankala pitää niin löysällä, että lukko ei nouse yli 90 asteen kulmaan, mutta kuitenkin sen verran kireällä, ettei se sotkeudu koiran jalkoihin.

Ja tosiaan nyt sunnuntaina alkaa agilityn alkeiskurssi teoriakerralla. Olen ihan innoissani, että päästiin tuolle kurssille. Yksityisillä koirakouluilla hinnat ovat sen verran suolaiset, että olisi muuten saanut jäädä väliin. Vähän jännityksellä odotan, miten Frodo lajiin suhtautuu.

Luovutusviikonloppu

Nyt se on sitten mökki tyhjä, haikea mutta samalla helpottunut olo! Ei enää klo 4 herätyksiä tässä talossa, niitä ei jäädä kaipaamaan...pentujen tuhinaa ja suloisuutta kylläkin. Lilli ja Hippu palaavat pian normaaliin päiväjärjestykseen, pääsevät samaan tarhaan ja omiin koppeihin. Ja säännölliset pitkät lenkitykset alkaa taas. Ihanaa päästä itsekin kunnolla metsäpoluille lenkkeilemään. Kohta tytöt pääsevät jänistä jahtaamaan ja kuntoa kohottamaan.

 

Pikku-Liinu lähti uuteen kotiin Enoon jo perjantaina. Tuula ja Kalle saivat Iina-beaglelle pienen ja pippurisen kaverin. Kutsumanimeksi jäi Liinu. Nähdäänkö Liinua kenties näyttelykehissä?

Lauantai-aamuna Pasi haki kotiin Selkielle Lupun joka tottelee tästä asti nimeä Kippo. Kippo pääsee kiusaamaan samanrotuista isoveljeä Tacoa. Kippo varmaan näkee myös isi-Ropia usein! Menevätkö metsällekin yhdessä...

Kaikkien suosikki, lempineiti Leenu, vaikuttaa tulevaisuudessa Ylitorniossa. Tommi, Merja ja reipas eskarilainen Minea ajoivat pitkän matkan kaukaa pohjoisesta. Kotona odottaa 11-vuotias Miina-beagle, joka onkin Lillin isän sisko. Leenusta tulee taatusti Minean lempikoira, niin suloiselta ja onnelliselta tämä parivaljakko näytti kohdatessaan vihdoin toisensa!

Tiinu muutti meitä lähelle Outokumpuun Pertin ja Tanjan kotiin. Heilläkin on jo ennestään koira, mutta ei beagle. Tiinun nimeksi tuli Lumo. Hyvä nimi tälle rauhalliselle, lumoavalle neidille!

Sunnuntaina Arja ja Hans Pyhtäältä, meren rannalta, tulivat hakemaan pennuista vilkkaimman tapauksen eli Tupun. Hän vaikuttaa vastedes nimellä Hermanni. Rotu on erittäin tuttu, sillä heillä on ollut useampi beagle aikaisemmin. Hermanni valloittaa varmasti molempien sydämet! Ainakin kasvattajille kävi niin...

Viimeisenä kotiin Kiteelle lähti Alpon mukana Hupu. Hupu on pennuista kovin puremaan, veikkaisin jopa kenkätuholaiseksi! Osaa olla kyllä söpöstikin ja viihtyy sylissä. Hupusta tuli Mosku, mainio nimi!

Kaikki hyvin!

Tupun vatsaongelma on ohi, huh helpotusta! Lääkekuuri jatkuu vielä huomiseen ja vähitellen ollaan jo palailtu normaaliin ruokavalioon. Näiltä näkymin siis Tupukin pääsee uuteen kotiinsa sunnuntaina, niinkuin oli alunperin ajateltukin.

Lääkekuuri nähtävästi väsyttää, muut riehui ympärillä ja Tupu vaan kuorsasi.

Pennut on olleet paljon ulkotarhassa,kun on ollut hyvä ja lämmin sää. Paljon enemmän onkin tilaa temmeltää ja riehua kuin mökissä. Aamuisin mökissä on aikamoinen sotku ja kaaos ja myös jonkinasteinen löyhkä!

Tämmöinen sekasotku syntyy yön aikana!

Aamulla on hirveä nälkä, halutaan syömään ja äkkiä...

Sukkaa voi pelata joko kahdestaan...

...tai neljästään

Oonko ihan missi?

Ollaan kyllä kaikki äärimmäisen söpöjä!