Kaivajan Kössi
beagle uros
28.10.2002 - 24.12.2015
kasv. Viljo Karvinen, Onkamo
om. Sanni Juvonen, Kuopio
KoiraNet
KoiraNet
Liperin kennelkerhon vuoden agilitykoira 2008
Liperin kennelkerhon vuoden agilitykoira 2007 sija 3.
Liperin kennelkerhon vuoden edistyjä 2004 (agility)
Liperin kennelkerhon vuoden agilitykoira 2007 sija 3.
Liperin kennelkerhon vuoden edistyjä 2004 (agility)
Kössi oli oikea kultapoika, joka valloitti kenen tahansa sydämen. Se oli aina siellä missä tapahtuu, yrittipä sitten lukea lehteä lattialla (varmasti eräs nimeltämainitsematon beagleherra ilmestyi pian sen päälle), laittaa ruokaa tai tehdä pihatöitä. Kössillä ei rodustaan huolimatta löytynyt yhtään riistaviettiä, liekö syynä sitten sen mukavuudenhaluisuus vai laiska nenänkäyttö. Ainakin sitä pystyi huoletta pitämään pihalla irti ja viemään lenkille ilman hihnaa. Koti ja oma perhe olivat sille kaikki kaikessa - heti ruuan jälkeen tietenkin.
Olin vasta 9-vuotias, kun tämä ihana, kamala pikku riiviö - joka sai nimensä Kössi Kenguru - animaatiosarjan mukaan - muutti meille joulun alla 2002. En voinut vielä pennun noutopäivänäkään uskoa, että se oli todellakin tulossa meille. Kun ensimmäisen kerran kävimme katsomassa pentueen ainokaisia, kahta urospentua, valikoitui meille kasvattajan sanoin se "hupasempi" - pieni rääpäle, jonka pään yli kulki näyttelykelpoisuutta vähentävä raita (joka kasvoi luovutusikään mennessä umpeen ja kasvattajaa harmitti). Se tuntui heti meidän Kössiltä virheistään huolimatta.
Kössistähän piti alun perin tulla isäni metsäkoira, mutta toisin kävi. Innostuin eräässä harrastusnäytöksessä tokosta ja agilitystä ja se oli sitten menoa. Valitettavasti Kössi oli pikkupentuajan huonon sosialistamisen takia melko arka ja sen pää ei yksinkertaisesti kestänyt treenien aiheuttamaa painetta. Turhautumistaan se purki minuun hyppimällä ja näykkimällä, ja monesti tuli harjoitukset lopetettua itku silmässä, kun Kössi ei kuunnellut minua ollenkaan. Tokon lopulta jätimme, sillä siitä ei pikkutarkkuutta vaativana lajina tullut muuta kuin kourallinen kentälle tylsyyspäissä kaivettuja kuoppia.
Agilityssä sen sijaan oli vauhtia ja suoritustavaltaan vapaamuotoisempana lajina se sopi Kössin kärsimättömälle luonteelle oikein hyvin - mitä nyt Kössi hauskutti itseään ja muita vetämällä ylimääräisiä spurtteja kentän ympäri (ja välillä se hävisi pidemmällekin kierrokselle). Kisoissakin se veti radan aina pilke silmäkulmassa - koskaan ei voinut tietää mitä se keksii. Joskus se saattoi jäädä A-esteen harjalle ihastelemaan maisemia sillä kerättiin ne maagiset pari sekuntia yliaikaa muuten puhtaalta radalta. Kerran se keksi, ettei koskaan ole nähnyt kaikkien koirien suosikkiestettä nimeltä putki ja kielloista saatiin hylky. Puhumattakaan siitä kerrasta, kun kisoissa se hyppäsi näkymättömän esteen yli ja sai tuomarinkin naurahtamaan. Agility oli päälajimme ja sitä harrastimme vuoteen 2011 asti.
Luottamus meidän välillemme syntyi melko hitaasti ja sen eteen sai tehdä luvattoman paljon töitä, mutta lopulta siitä tuli sitäkin vahvempi. Kössi oli oikein opettavainen ensimmäinen koira, kun kaikki asiat piti tehdä vaikeimman kautta. Loppujen lopuksi Kössi oli oikein rento ja anteeksiantavainen luonteeltaan, se vaan haastoi minua kouluttamaan sitä sille sopivilla metodeilla ja opetti "outside the box"- tyylistä ajattelua. Oli minun onneni, ettei tästä mukavuudenhaluisesta, lupsakasta otuksesta tullut metsäkoiraa.
Vanhemmiten Kössistä tuli oikein hellyttävä ja oman arvonsa tunteva vanha herrasmies, jolle ei voinut kuin hymyillä. Sille ei kerta kaikkiaan voinut olla vihainen, vaikka joskus se saattoikin protestoida vetämällä kaikki tavarat kaapista ulos tai kaatamalla ruokaämpärin. Ruoka-ajoistaan se oli erittäin tarkka ja muisti joka päivä osoittaa sen hyvin selkeästi loikkimalla ympäriinsä kuin vuorikauris, jos ruoka oli hänen korkeutensa mielestä myöhässä. Kössi saikin osuvasti talon kuninkaan arvonimen.
Sairastelu
Kössi oli todella terve elämänsä aikana, eläinlääkärissä käytiin nuorempana rokotusten lisäksi vain kolme kertaa. Kerran ärtyneiden silmien takia, toisen kerran revenneen kannuskynnen takia ja kolmannella kerralla poistettiin hammaskiveä.
Kesällä 2011 Kössi alkoi ontua takajalkaansa. Röntgenkuvista ei löytynyt syytä, mutta vika oli hyvin suurella todennäkisyydellä selässä. Kerran kovemman rasituksen jälkeen, ollessaan isäni kanssa metsätöissä, Kössi meni niin kipeäksi etteivät takajalat kantaneet ollenkaan. Se säikäytti todella pahasti ja ehtihän siinä ajatella jo pahinta. Agility jäi ja kipulääke (Rimadyl, Norocarp) tarvittaessa tuli kuvioihin. Onneksi lääkitystä ei tarvinnut usein. Vuoteen 2014 mennessä takana oli vain kaksi pahempaa kipujaksoa, jotka kestivät useamman päivän ajan ja vaativat eläinlääkärissä käyntiä.
Syksyllä 2014 eläinlääkäri löysi sydänäänistä merkkejä lievästä vajaatoiminnasta. Lääkityksenä aloitettiin Fortekor, joka paransi selkeästi Kössin vointia. Kuulo on alkoi heiketä 12 ikävuoden tienoilla.
2015 koettiin kaksikin pysäyttävää hetkeä. Niistä lisää voi lukea tästä postauksesta. Tiivistetysti toukokuussa Kössi söi paketillisen suklaata ja kärsi myrkytysoireista, mutta siitä selvittiin säikähdyksellä. Elokuussa taas Kössi varasti roskiksesta grillikyljen luut joka melkein koitui sen kohtaloksi. Selkä kipeytyi roskikseen kiipeilystä niin pahasti, ettei tulehduskipulääkkeellä enää pärjätty. Olin jo varautunut viemään sen viimeiselle eläinläkärireissulle, mutta lääke nimeltä gabapentiini toi meille vielä neljä kuukautta lisäaikaa. Ne neljä kuukautta olivat parhaat kuukaudet pitkiin aikoihin. Kössi oli niin pirteä ja hyvinvoiva, ettei uskonut sitä samaksi koiraksi. Näin jälkikäteen ajateltuna sillä oli varmasti ollut kipuja jo ennen tuota tapausta, ne vain olivat tulleet niin pikkuhiljaa että sitä vain ajatteli normaaliksi vanhenemiseksi.
Marraskuun alussa hengitys alkoi käydä raskaammaksi ja lopulta tuli yskä. Yskä paheni nopeasti ja aamuyöllä samana päivänä kun oli tarkoitus mennä lääkäriin Kössi yski itsensä tajuttomaksi. Lääkärissä saatiin nesteenpoistolääkkeet ja antibioottikuuri. Aluksi näytti että yskä hieman helpottuukin, vaikka alkupäivinä tuli vielä rajuja yskäkohtauksia jossa koiralta meinasi lähteä taju. Kahden viikon antibioottikuurin loputtua pahin yskä oli rauhoittunut, mutta hengitys oli edelleen hyvin raskasta. Jouluaattona tehtiin raskas päätös, että tämä on nyt tässä.
Viimeisenäkin päivänään Kössi oli täysin oma iloinen itsensä. Se sai viettää neljännentoista jouluaattonsa kuten aina ennenkin - sai avata lahjansa, syödä kinkkua ja olla kaiken huomion keskipisteenä sen elämän tärkeimpien ihmisten seurassa. Niinhän sitä sanotaan, että parempi on päästää irti liian aikaisin kuin liian myöhään. Pilke Kössin silmissä säilyi loppuun asti ja sellaisena haluankin elämäni koiran ja parhaan ystäväni muistaa.
Kiitos kaikista yhteisistä vuosista.
Olin vasta 9-vuotias, kun tämä ihana, kamala pikku riiviö - joka sai nimensä Kössi Kenguru - animaatiosarjan mukaan - muutti meille joulun alla 2002. En voinut vielä pennun noutopäivänäkään uskoa, että se oli todellakin tulossa meille. Kun ensimmäisen kerran kävimme katsomassa pentueen ainokaisia, kahta urospentua, valikoitui meille kasvattajan sanoin se "hupasempi" - pieni rääpäle, jonka pään yli kulki näyttelykelpoisuutta vähentävä raita (joka kasvoi luovutusikään mennessä umpeen ja kasvattajaa harmitti). Se tuntui heti meidän Kössiltä virheistään huolimatta.
Kössistähän piti alun perin tulla isäni metsäkoira, mutta toisin kävi. Innostuin eräässä harrastusnäytöksessä tokosta ja agilitystä ja se oli sitten menoa. Valitettavasti Kössi oli pikkupentuajan huonon sosialistamisen takia melko arka ja sen pää ei yksinkertaisesti kestänyt treenien aiheuttamaa painetta. Turhautumistaan se purki minuun hyppimällä ja näykkimällä, ja monesti tuli harjoitukset lopetettua itku silmässä, kun Kössi ei kuunnellut minua ollenkaan. Tokon lopulta jätimme, sillä siitä ei pikkutarkkuutta vaativana lajina tullut muuta kuin kourallinen kentälle tylsyyspäissä kaivettuja kuoppia.
Agilityssä sen sijaan oli vauhtia ja suoritustavaltaan vapaamuotoisempana lajina se sopi Kössin kärsimättömälle luonteelle oikein hyvin - mitä nyt Kössi hauskutti itseään ja muita vetämällä ylimääräisiä spurtteja kentän ympäri (ja välillä se hävisi pidemmällekin kierrokselle). Kisoissakin se veti radan aina pilke silmäkulmassa - koskaan ei voinut tietää mitä se keksii. Joskus se saattoi jäädä A-esteen harjalle ihastelemaan maisemia sillä kerättiin ne maagiset pari sekuntia yliaikaa muuten puhtaalta radalta. Kerran se keksi, ettei koskaan ole nähnyt kaikkien koirien suosikkiestettä nimeltä putki ja kielloista saatiin hylky. Puhumattakaan siitä kerrasta, kun kisoissa se hyppäsi näkymättömän esteen yli ja sai tuomarinkin naurahtamaan. Agility oli päälajimme ja sitä harrastimme vuoteen 2011 asti.
Luottamus meidän välillemme syntyi melko hitaasti ja sen eteen sai tehdä luvattoman paljon töitä, mutta lopulta siitä tuli sitäkin vahvempi. Kössi oli oikein opettavainen ensimmäinen koira, kun kaikki asiat piti tehdä vaikeimman kautta. Loppujen lopuksi Kössi oli oikein rento ja anteeksiantavainen luonteeltaan, se vaan haastoi minua kouluttamaan sitä sille sopivilla metodeilla ja opetti "outside the box"- tyylistä ajattelua. Oli minun onneni, ettei tästä mukavuudenhaluisesta, lupsakasta otuksesta tullut metsäkoiraa.
Vanhemmiten Kössistä tuli oikein hellyttävä ja oman arvonsa tunteva vanha herrasmies, jolle ei voinut kuin hymyillä. Sille ei kerta kaikkiaan voinut olla vihainen, vaikka joskus se saattoikin protestoida vetämällä kaikki tavarat kaapista ulos tai kaatamalla ruokaämpärin. Ruoka-ajoistaan se oli erittäin tarkka ja muisti joka päivä osoittaa sen hyvin selkeästi loikkimalla ympäriinsä kuin vuorikauris, jos ruoka oli hänen korkeutensa mielestä myöhässä. Kössi saikin osuvasti talon kuninkaan arvonimen.
Sairastelu
Kössi oli todella terve elämänsä aikana, eläinlääkärissä käytiin nuorempana rokotusten lisäksi vain kolme kertaa. Kerran ärtyneiden silmien takia, toisen kerran revenneen kannuskynnen takia ja kolmannella kerralla poistettiin hammaskiveä.
Kesällä 2011 Kössi alkoi ontua takajalkaansa. Röntgenkuvista ei löytynyt syytä, mutta vika oli hyvin suurella todennäkisyydellä selässä. Kerran kovemman rasituksen jälkeen, ollessaan isäni kanssa metsätöissä, Kössi meni niin kipeäksi etteivät takajalat kantaneet ollenkaan. Se säikäytti todella pahasti ja ehtihän siinä ajatella jo pahinta. Agility jäi ja kipulääke (Rimadyl, Norocarp) tarvittaessa tuli kuvioihin. Onneksi lääkitystä ei tarvinnut usein. Vuoteen 2014 mennessä takana oli vain kaksi pahempaa kipujaksoa, jotka kestivät useamman päivän ajan ja vaativat eläinlääkärissä käyntiä.
Syksyllä 2014 eläinlääkäri löysi sydänäänistä merkkejä lievästä vajaatoiminnasta. Lääkityksenä aloitettiin Fortekor, joka paransi selkeästi Kössin vointia. Kuulo on alkoi heiketä 12 ikävuoden tienoilla.
2015 koettiin kaksikin pysäyttävää hetkeä. Niistä lisää voi lukea tästä postauksesta. Tiivistetysti toukokuussa Kössi söi paketillisen suklaata ja kärsi myrkytysoireista, mutta siitä selvittiin säikähdyksellä. Elokuussa taas Kössi varasti roskiksesta grillikyljen luut joka melkein koitui sen kohtaloksi. Selkä kipeytyi roskikseen kiipeilystä niin pahasti, ettei tulehduskipulääkkeellä enää pärjätty. Olin jo varautunut viemään sen viimeiselle eläinläkärireissulle, mutta lääke nimeltä gabapentiini toi meille vielä neljä kuukautta lisäaikaa. Ne neljä kuukautta olivat parhaat kuukaudet pitkiin aikoihin. Kössi oli niin pirteä ja hyvinvoiva, ettei uskonut sitä samaksi koiraksi. Näin jälkikäteen ajateltuna sillä oli varmasti ollut kipuja jo ennen tuota tapausta, ne vain olivat tulleet niin pikkuhiljaa että sitä vain ajatteli normaaliksi vanhenemiseksi.
Marraskuun alussa hengitys alkoi käydä raskaammaksi ja lopulta tuli yskä. Yskä paheni nopeasti ja aamuyöllä samana päivänä kun oli tarkoitus mennä lääkäriin Kössi yski itsensä tajuttomaksi. Lääkärissä saatiin nesteenpoistolääkkeet ja antibioottikuuri. Aluksi näytti että yskä hieman helpottuukin, vaikka alkupäivinä tuli vielä rajuja yskäkohtauksia jossa koiralta meinasi lähteä taju. Kahden viikon antibioottikuurin loputtua pahin yskä oli rauhoittunut, mutta hengitys oli edelleen hyvin raskasta. Jouluaattona tehtiin raskas päätös, että tämä on nyt tässä.
Viimeisenäkin päivänään Kössi oli täysin oma iloinen itsensä. Se sai viettää neljännentoista jouluaattonsa kuten aina ennenkin - sai avata lahjansa, syödä kinkkua ja olla kaiken huomion keskipisteenä sen elämän tärkeimpien ihmisten seurassa. Niinhän sitä sanotaan, että parempi on päästää irti liian aikaisin kuin liian myöhään. Pilke Kössin silmissä säilyi loppuun asti ja sellaisena haluankin elämäni koiran ja parhaan ystäväni muistaa.
Kiitos kaikista yhteisistä vuosista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti