Hyvää syntymäpäivää sinne pilvenreunalle

Tänään olisi ollut Kössin 14 syntymäpäivä. Nyt ei kuitenkaan juhlittu uutta yhteistä vuotta, eikä tehty hienoa kakkua. 14 kynttilän sijaan sytytin vain yhden Kössin muistolle.

Heinäkuussa havahduin ensimmäisen kerran siihen, että Kössin kuolemasta on yli puoli vuotta. Tänään havahduin siihen, että kohta siitä on jo vuosi. Jotenkin tuntuu, että aika on pysähtynyt siihen jouluaattoiltaan, jolloin jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen koskien parasta ystävääni. Ihan kuin se päivä olisi ollut vasta viime viikolla.

Elämä on ollut aika pitkään yhtä tunteiden vuoristorataa. Syyllisyys. Olisiko Kössin hyväksi vielä voinut tehdä jotain? Katkeruus. Miksi muut koiravanhukset saavat elää pitkään ja terveinä, kun Kössi ei saanut? Epäilys. Haluanko edes jatkossa omistaa koiria, kun niistä luopuminen on näin raskasta? Suru. Miten sitä rasittavaa höppänää voikin olla näin kova ikävä?

Kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Pakkohan sen on jatkua. Kössi nukkuu nyt taivaan sohvilla ja minulla on onneksi Frodo täällä kaverina. Pyörähdettiin iltapäivällä hautausmaalla viemässä Kössille kynttilä ja tietenkin Frodo pääsi mukaan. Voi sitä riemua, kun se sai juoksennella pöhelönä ympäriinsä märkien lehtien seassa. Kyllähän sitä väkisinkin alkoi hymyilyttää muuten niin harmaan päivän keskellä.

Corgieläin 2 vuotta

Näin se aika vain rientää. Vastahan jännityksellä odottelin pentujen syntymää ja sitä, että riittääkö meille pentua.

Loppuvuoden suunnitelmissa on käydä vielä kahdet rally-tokokisat, mutta ei oikeastaan muuta. Treenailua toki jatketaan normaalisti rallyssä ja agilityssä. Jyväskylän näyttely jää nyt väliin, kun tuli muutama ylimääräinen menoerä ja opiskelijana on pakko ajatella hieman talouspuoltakin. Näiltä näkymin keskitytään nyt enemmän muihin harrastuksiin, joten viimeisen SERTin metsästys menee reilusti ensi kevään puolelle. Mihinkäs tässä kiire on.

Pentukuume on kova, ja aivan täydellinen yhdistelmä olikin jo kiikarissa, mutta pennun luovutus olisi osunut juuri mahdollisimman pahaan saumaan marraskuulle, kun minulla menee koulussa päivät labrassa ja lopputyötäkin pitäisi siinä sivussa kirjoitella. Plus siihen päälle kaikki marraskuun muut menot, joita on kertynyt jo ihan kiitettävästi kalenteriin. Näin ollen oli pakko ajatella järjellä tunteen sijaan ja lykätä suunnitelmia myöhemmäksi. Harmittaa kyllä ihan älyttömästi, sillä siinä yhdistelmässä olisi kolahtanut ihan kaikki. Veikkaan, että toista yhtä hyvää ei löydy ihan vähään aikaan, joten saattaa taas olla rodun vaihto edessä. (Tai paluu entiseen...) Katsellaan.