perjantai 16. lokakuuta 2015

Kössi Kuopiossa



Saimme nauttia kokonaisen viikon rasittavan vanhan höppänän seurasta, kun vanhempani suuntasivat syyslomaksi etelän lämpöön.

Sopeutumista on kyllä ollut, sillä Kössillä on omat rutiininsa joita pitää noudattaa. Esimerkiksi se, että tässä talossa ei herätä tasan kello kuusi oli herralle aluksi pieni ongelma. Siellä se surkeana kiersi makuuhuonetta vinkuen ja yritti saada minut ylös. Nyt loppuviikosta se jo ihan kiltisti nukkui kymmeneen asti ja katsoi vielä pahasti, että lenkillekö pitäisi lähteä tähän aikaan.

Syömisrutiinejaan herra ei tietenkään ole unohtanut, vaan aina kun tullaan pihalta sisälle pitää saada joku herkku. Ja ruokaa vaaditaan vähän milloin sattuu, kun normaali hoviruokkija ei ole paikalla... Tuossa se taas yrittää vihjata, että evästä kuppiin kiitos, vaikka se söi tunti sitten. On se ihana hölmö ;)



Frodo on ollut ihan riemuissaan nyt kun Kössi on täällä. Kyllä sen heti huomaa, että koira on laumaeläin ja nauttii toisen lajitoverin seurasta. (Poikkeuksena Kössi, joka luulee olevansa ihminen ja lähinnä ärsyyntyy muiden koirien huomionosoituksista.) Kyllähän se olisi haaveena ottaa Frodolle kaveri, mutta sen aika ei ole ihan pian.




Ja koska BOT-loimet olivat tarjouksessa Peten koiratarvikkeessa, pitihän siihen vihdoin sijoittaa... Alun perin ajattelin ostaa tuon Frodolle, mutta koko tuotti harmaita hiuksia. Mittasin Frodon selän pituudeksi nimittäin 49 cm ja suosituskoko corgille oli isoimmillaankin 43. (Ja Frodo on vielä kaiken lisäksi pieni corgi.)

Koska emme ehtineet mihinkään kivijalkaliikkeeseen sovittamaan ja koot alkoivat verkkokaupasta uhkaavasti loppua, tilasin sitten kompromissina koon 46. Selän pituus siinä on kyllä Frodolle ihan passeli, mutta helmat jäävät aika lähelle maata, kuten corgin mallisella koiralla voikin olettaa. Mutta ei se mitään, loimi mahtuu Kössille erinomaisesti ja Kössi siitä ehkä enemmän hyötyykin. Ihan mielenkiinnolla odotan, onko tällä suotuisaa vaikutusta Kössin liikkumiseen. Kovasti BOT-tuotteita on ainakin kehuttu.

Katsotaan sitten myöhemmin, raaskinko hieman itse tuunata tuota vai myynkö sen eteenpäin ja hankin tilalle vaikka isoimman mäyräkoiramallin tai vaihtoehtoisesti sovitetaan liikkeessä pienempiä kokoja.

4 kommenttia:

  1. Hahaa. Niin tyypillistä beaglea: "Poikkeuksena Kössi, joka luulee olevansa ihminen ja lähinnä ärsyyntyy muiden koirien huomionosoituksista". Juuri niin kuin Tyyne. Etenkin nyt kun Tyyne on mummu, tämä on vain korostunut entisestään. Välillä se katselee meillä Maurin eli nuorimmaisen koiran leikkimistäkin sen näköisenä että "katoa silmistäni..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kössilläkin tämä hurmaava luonteenpiirre on vanhenemisen myötä korostunut ;)

      Poista
  2. Voi herranjestas miten hurmaava Kössi on! Vanhoissa koirissa vaan on sitä jotain, Kössi näyttää niin ihanalta. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ollaan naureskeltu, että se näyttää ihan hylkeeltä, kun naama on niin harmaa. Ihana höppänä se on <3

      Poista