sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Berran tilaus

Koska nyt taas treenaillaan, uuden treeniliivin hankinta tuli ajankohtaiseksi. Edellinen oli jäänyt hieman pieneksi tässä kymmenessä vuodessa... Berralla olikin juuri sopivasti treeniliivit tarjouksessa, joten eikun tilaus matkaan.


Liivit vaikuttivat mitoiltaan ihan jättiläismäisiltä ja tutkiskeltuani asiaa keskustelupalstoilta päätin lopulta tilata XXS koon (normaalisti käytän kokoa S). Ihan hyvin kyllä osui koko kohdilleen. Helma tosin on aavistuksen kireä, joten vähän mietityttää meneekö tuo sitten ollenkaan esimerkiksi takin päälle. Testaillaan!


Samaan syssyyn tilasin Frodolle fleecetaluttimen ja motivaatiopatukan. Tuo patukka oli kyllä lievästi pettymys, sillä se ei vastannut juuri ollenkaan tuotekuvausta. Siinä piti olla joustokahva ja keinonahkainen päällinen, mutta sen sijaan siinä on ihan tavallinen käsilenkki ja tuo materiaali on jotain helposti nyppyyntyvää kangasta. Reklamaatio tuosta kyllä varmaan lähtee. Taluttimen väriä ei saanut valita, mutta onneksi sattui ihan neutraali yksilö. Vähän tuon valkoisen osan likaantuminen mietityttää, mutta ei muuten valittamista.




Frodo kyllä rakastaa tuota karvaa yli kaiken.

2 kommenttia:

  1. Meillä on samanlainen patukka mutta siinä on kyllä joustokahva. "nahkaosa" on kyllä samanlaista ja on kestänyt kyllä ihan hyvin käytössä. En kyllä tiedä onko täsmälleen sama tuote kun meidän patukassa on lisäksi vinku sisällä. Oisko joku virhe sattunut ja tullut teille väärä tuote. Kannattaa toki laittaa palautetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin löytyy vinku, joten on varmaan sama tuote :) Vähän oli kyllä pettymys tuo joustokahvan puute, kun ihan sen takia koko patukan tilasin. Raapustelenpa vielä tänään Berralle sähköpostia, katsotaan mitä vastaavat.

      Poista