C.I.E. EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA
Kertalaakin Lizard For Lunch
beagle uros
25.5.2017 - 6.9.2024
kasv. Sanna Simelius-Keski-Korpela, Yli-Kannus
om. Sanni Juvonen, Kuopio
Pohjois-Savon Kennelpiirin vuoden näyttelykoira 2019
Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry vuoden näyttelykoira 2019
Osallistumisoikeus Champion of Champions- gaalaan 2020
Pääerikoisnäyttelyn 2020 rotunsa paras
"Ei enää ikinä beaglea, eikä varsinkaan kolmiväristä." Ja loppu on historiaa...
Rango kotiutui kesällä 2017 ja oli heti ensimmäisestä päivästä lähtien niin beagle kuin vain olla ja voi. Kaikki mahdollinen tuli pentuaikana testattua hampailla ja jos se lähti irti, sen saattoi myös syödä... Suolitukoksilta pentuaika säästyttiin, kämppä sen sijaan kaipasi ensimmäisen vuoden jälkeen pientä pintaremonttia. Yhteisymmärrykseen siitä, että sohvalle ei hypitä ei päästy, joten parin kuukauden tuloksettoman neuvottelun jälkeen tyydyin ostamaan Rangolle oman tuolin olohuoneeseen. Kyseinen ratkaisu sopi molemmille osapuolille. Talon paras paikka pentuaikana oli kuitenkin keittiön pöytä, jonka käytöstä tuloksettomat neuvottelut käytiin lukuisia kertoja. Tätä beaglelle ominaista itsepäisyyttä olikin ikävä, mutta silti välillä tuli hakattua päätä seinään ja mietittyä, miksi en ottanut fiksua paimenkoiraa. No juuri siksi.
Rango oli seurallinen, vaikkakin vain yhden ihmisen koira. Mamman pieni perskärpänen lienee osuvin ilmaisu kuvaamaan Rangoa tiivistetysti. Se osasi ottaa kotona varsin rennosti, nukkua kaikenlaisissa mahdollisissa ja mahdottomissa asennoissa sekä osoittaa tyytyväisyytensä tai tyytymättömyytensä ääntelemällä. Isot hassut korvat löytyivät päästä koristeena ja häntä heilutti koko koiraa. Rango oli avoin vieraille ihmisille ja oli melko helposti motivoitavissa ruualla - silloin kun hajut eivät vieneet ja tähdet ovat oikeassa asennossa. Ja kukapa nyt voisi vastustaa beaglen hellyttävää katsetta?
Kun lähdin kyselemään pentua muistan sanoneeni "Ei sen tarvitse olla pentueen lupaavin yksilö, mutta näyttelyissä olisi kiva käydä, joten plussaa olisi jos purenta ja pallit olisivat kohdillaan." Rangosta kasvoikin huikean komea beaglepoika ja kehissä ehdittiin saavuttaa kaikki, mistä en ole osannut uneksiakaan. Hienoimpina hetkinä mainittakoon Rangon ensimmäinen ryhmäsijoitus Juvalla suomalaisella kasvattajatuomarilla, saavutetut rotunsa parhaat ja ryhmäsijoitukset kahdella beaglein ulkomuotovastaavalla, rotunsa paras Imatralla englantilaisella kasvattajatuomarilla sekä 2020 erikoisnäyttelyn rotunsa parhaaksi valinta. Unohtamatta tietenkään pyörähdystä punaisella matolla Champion of Champions-gaalassa, kun vuoden 2019 näyttelykoirakisassa ylsimme 125. parhaan joukkoon. Kaiken tämän menestyksen olisin kylläkin milloin tahansa vaihtanut terveeseen pääkoppaan ja luustoon...
Rangostahan oli tarkoitus tulla pääsääntöisesti agilitybeagle, mutta ikäväksi yllätykseksi luustokuvat paljastivat D-lonkat alkavalla rikolla, joten lupaavasti alkanut ura loppui seinään. Laji vaihtui tuolloin noseworkiin, joka imaisi ohjaajan täysin mukanaan. Kokeissa ehdimme käydä jonkin verran, mutta harrastamista haittasivat Rangon alusta-arkuudet sekä varsinkin reaktiivisuus.
Luonne
Rango oli alusta asti melko haastava ja ensimmäiset ongelmat käytöksessä alkoivat ilmetä sen ollessa puolen vuoden ikäinen. Lenkillä se alkoi reagoida vastaantulijoihin eikä hihnan päässä saanut olla kukaan muu kuin minä, jos olin seurueessa, sillä Rangon oli suorastaan pakonomaisesti oltava aivan minussa kiinni. Pistin tämän kaiken vain teinimörköilyn piikkiin, mutta vuosien kuluessa kävi selväksi, ettei Rangon maailmaan mahtunut oikeastaan muita kuin minä ja se itse. Alkoi esiintyä resurssiagressiota ihan ihmeellisistä asioista ja kotioloissa se alkoi käydä Frodon päälle täysin varoittamatta. Asuin tuolloin pienessä kaksiossa ja tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Frodo joutui muuttamaan vanhemmilleni evakkoon, jonne se lopulta jäikin pysyvästi viettämään eläkepäiviä. Työstimme Rangon reaktiivisuutta ongelmakoiriin erikoistuneen kouluttajan kanssa ja saimme paljon hyviä vinkkejä ja työkaluja koulutuksen tueksi. Kuitenkin koko ajan tuntui, että kun otamme yhden askeleen eteepäin takapakkia tulee vahintään kaksi. Lopetimme ensiksi näyttelyharrastuksen ja lopulta myös noseworkin, sillä ympäristötekijät saivat Rangon reagoimaan varsin arvaamattomasti ja sen vieminen sille ylitsepääsemättömän vaikeisiin tilanteisiin ei ollut enää reilua.
Varsin naiivisti oletin, että Rango saattaisi tulla toimeen nartun kanssa. Kun osittain turhautuneena vallitsevaan tilanteeseen lähdin etsimään uutta harrastuskaveria itselleni, sukupuoleksi valikoitui narttu Rangon vuoksi, vaikka olenkin aina ollut urosihminen. Yhteiselo ei valitettavasti lähtenyt Tofunkaan kanssa käyntiin aivan mutkattomasti, sillä Rango saattoi edelleen käydä yllättäen myös Tofun päälle. Meidät pelasti oikeastaan se, että Tofu oppi lukemaan Rangoa todella nopeasti ja osasi lopulta väistää kaikki potentiaaliset konfliktitilanteet. Siinä suhteessa Tofu oli aivan lottovoitto, vaikka näin jälkiviisaana onkin helppo sanoa, ettei olisi kannattanut ehkä ottaa toista koiraa Rangon kanssa saman katon alle ollenkaan.
Viimeinen vuosi oli yhtä arjen selviytymistaistelua. Lenkit lyhenivät jatkuvasti lyhenemistään, kun usein heti ulko-oven auettua Rango oli siinä mielentilassa, että olisi voinut ampua minkä tahansa liikkuvan päälle. Jouduin itse olemaan jatkuvasti skarppina, mitä reittejä voimme käyttää ja mistä nurkan takaa saattaa syöksyä joku tai jokin. Lisäksi sisätiloissakin alkoi esiintyä pelkoja erilaisille äänille, lähinnä räminöille, kolahduksille ja piippauksille. Aina en edes keksinyt, mistä pelko milloinkin johtuu. Itsellä oli varsin avuton olo, kun en tiennyt yhtään miten voisin tukea koiraa kyseisissä tilanteissa.
Kesällä 2024 meillä oli kylpyhuoneremontti ja asuimme tuolloin muutaman kuukauden evakossa. Tarkoitus oli takaisin kotiin palattuamme viedä Rango kattaviin luustokuviin lonkkien tilanteen katsastamiseksi ja tutkituttaa samalla myös suu perusteellisesti, jos kivuista löytyisikin selittävää syytä käytökselle. Toisaalta taas oma jaksaminen oli aivan nollissa oman sairastumisen ja siihen liittyvän lääkityksen vuoksi, joten myös luovuttaminen alkoi tuntua varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Rango sai tuona kesänä myös elämänsä toisen epileptisen kohtauksen. Ensimmäinen kohtaus tuli Rangon täytettyä 6-vuotta, mutta en ollut vielä silloin aivan varma minkätyyppinen kohtaus oli kyseessä, kun se tuli kesken lenkin Rangon ollessa muutenkin varsin kiihtyneessä mielentilassa.
Lopetusajatus oli pyörinyt tuossa vaiheessa mielessä enemmän tai vähemmän puolentoista vuoden ajan. Viimeinen sinetti päätökselle oli, kun Rango oli Tofun juoksujen aikaan hoidossa ollessaan hyökännyt ohi ajavaa pyöräilijää kohti ja oli erittäin lähellä, ettei sattunut isompaa vahinkoa. Totesin, että en pysty luottamaan sitä enää kenellekään hoitoon eikä oma jaksamiseni enää yksinkertaisesti riittäisi enempään mitä tähän asti olin yrittänyt tehdä arjessa selviytymisen eteen. Päätös ei ollut helppo ja vielä tänäkin päivänä koen siitä syyllisyyttä. Rangolla on nyt kuitenkin kaikki hyvin ja se lienee pääasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti